Podcastintekoblogi
Asettuminen parrasvaloihin on ollut pitkällisen itsepohdinnan ja mietiskelyn aiheena siitä asti, kun pelisarjaani ehdotettiin osallistumaan Linnan Kehityksen Business-turnajaisten ideasarjan valmennuksiin. Silloin kävin ensimmäisen keskustelun itseni kanssa siitä, että ”nyt astutaan kodin turvallisten seinien sisäpuolelta ulos suureen maailmaan, eikä tämän jälkeen enää kyseessä ole enää kokonaisuus, jota olen tehnyt vain itselleni”.
Seuraava henkisesti iso loikka oli, kun aloimme kesällä 2026 suunnitella pelisarjalle podcastia. Tapasimme Hämeenlinnan torilla kahvien merkeissä Herityn Esan. Esa on sisällöntuotannon vahva ammattilainen ja onneksemme innostui mysteereistämme.
Nauhoitukset
Syyskuun 2026 alussa nauhoitettiin podcastit. Viisi jaksoa, joissa käsitellään Mysteeri nimeltä Kyllikki Saari -kokonaisuutta. Videoversiota pääsee katsomaan YouTubesta ja pelkän äänen voi kuunnella Spotifyssa. Ensimmäisessä jaksossa pohdiskeltiin ääneen muun muassa sitä, mistä koko idea sai alkunsa ja kuinka ”nälkä kasvoi syödessä” niin, että lopulta Kyllikin mysteeri oli laajentunut kolmen erillisen pelin trilogiaksi. Toisessa jaksossa pureudutaan syvemmin siihen, kuka Kyllikki Saari oli. Kolmannessa jaksossa pohditaan poliisityöskentelyä ja sen jälkeen neljännessä jaksossa median roolia niin hyvässä kuin pahassakin Kyllikin tapauksen tutkimusten aikaan. Viides jakso on pyhitetty vinkkeihin Isojoen vierailuun sekä itse pelille.
En ole ennen tehnyt mitään sellaista kuin podcast, mutta esiintyminen sinänsä ei ole minulle täysin vierasta. Olen nimittäin vähän hassusti sellainen ihminen, joka päätyy helposti porukan keskipisteeksi, vaikka en erityisesti sitä paikkaa tavoittelekaan.
Olen mieluummin sivusta seuraaja kuin huomion keskipiste, mutta jostain syystä päädyn kerta toisensa jälkeen porukan tarinankertojaksi. Jos työpaikan kahvipöydässä tulee liian hiljaista, olen yleensä se, jonka on pakko keksiä jotain sanottavaa. Partiossakin tästä seurasi aikanaan se, että päädyin luontevasti kouluttajaksi.
Podcastissa tilanne oli kuitenkin vähän erilainen. Nyt ei oltu kahvipöydässä kavereiden kesken eikä kouluttamassa partiolaisia, vaan mikrofonien ja kameroiden edessä puhumassa rikostapauksesta, jota oli itse tullut tutkittua perin juurin.
Jännitin etukäteen aika lailla esimerkiksi sitä, että riittääkö juttua tai mitä jos en osaakaan vastata johonkin Esan kysymykseen. Sisältöä oltiin suunniteltu etukäteen ja Esa oli hahmotellut jokaiselle jaksolle hyvän rungon. Täysin ei siis lauteille tarvinnut hypätä kylmiltään.
Juttu alkoi luistaa saman tien. Jännitys unohtui ja tarina soljui luontevasti.
Eniten ehkä yllätti se, kuinka nopeasti keskustelusta tuli keskustelua eikä enää ”podcastin tekemistä”. Kun aihe oli tuttu ja Esa osasi kysyä juuri oikeita kysymyksiä, huomio siirtyi mikrofoneista itse tarinaan. Myönnän, että taisin hetkittäin olla aiheesta vähän jopa ”liekeissä”…
Esan tietämys Kyllikki Saaren tapauksesta oli ennen ensimmäistä tapaamistamme vielä melko yleisellä tasolla. Oli mahtavaa huomata, kuinka myös Esa oli aiheesta aidon kiinnostunut ja toisinaan jouduimme nauhoituksissa lyömään vähän jarruakin, ettemme olisi tulleet paljastaneeksi liikaa.
Ensimmäisen jakson julkaisun jälkeen
Nauhoitusten jälkeen jäin miettimään, kuinka erilaiselta Kyllikin tapaus kuulostaa, kun siitä puhuu ääneen. Pelin tekemisessä aineistoa katsoo jatkuvasti yksityiskohtien, dokumenttien ja kokonaisuuksien kautta. Podcastissa sitä joutuu kertomaan toiselle ihmiselle tarinana. Ja kerrankin oli syy, jonka nojalla sai puhua aiheesta sydämensä kyllyydestä.
Nauhoituksissa ei siis ollut enää mitään suurempaa jännitystä. Se tuli myöhemmin, kun ensimmäinen jakso oli valmis ja katsoin sen videolta. Se oli järkyttävää.
Olin kuvitellut tietäväni suurin piirtein, miltä näytän ja kuulostan, mutta kameran edessä ihminen näyttääkin olevan aivan eri asia kuin peilistä tuttu tyyppi. Kuulostin aivan siskoltani ja näytin äidiltäni. Mutta kun ensimmäisestä järkytyksestä pääsi yli, videota katsoi jo vähän toisin silmin. Siinä olin minä, puhumassa aiheesta, josta on tullut omalla tavallaan rakas ja josta olen rakentanut kokonaisen pelisarjan. Jos joku olisi muutama vuosi sitten sanonut, että vielä jonain päivänä istun kameran edessä puhumassa Kyllikki Saaren murhasta, olisin luultavasti nauranut ajatukselle. Nyt se tuntuu oikeastaan aika luontevalta jatkolta sille, mihin tämä koko kummallinen seikkailu on minut vienyt.
Kysyin Esalta, onko hän tottunut omaan kuvaansa ja ääneensä valmiissa tuotannoissa. Omaa naamaa ja ääntä oppii kuulemma kyllä ”sietämään”, ja pian pääsee niistä myös yli niin, ettei niihin kiinnitä enää samalla lailla huomiota.
Lisäksi saamamme palaute on ollut superhyvää – kiitos siitä ❤️. Ehkä parrasvaloihin astuminen ei ollutkaan niin huono idea.
