Kyllikki Saaren maisemat kartalla
| |

Kyllikki Saaren murhan selvittämisessä mentiin metsään

On vaikea kuvitella 1950-luvun ympäristöä, kun katselee Isojoen maisemaa itse mukavasti lämmitetyssä autossa melko hyväkuntoista asfalttitietä ajellen. Kyllikin aikaan tie on ollut kaikkea muuta kuin mukava ajaa. Tie on ollut paikoin pehmeä, pintaan on noussut aika isojakin kivenmurikoita ja sitten sateen jälkeen tien pintaan on noussut vielä toisenlainen ongelma, nimittäin nimismiehen kiharat eli pienet ja aika syvätkin vesikuopat.

Tien laitaa on reunustanut suo ja metsä. Tai peltoja ja niittyjä sekä siellä täällä harvoja taloja. Vähän samalta näyttää Päntäneentie tänäkin päivänä – tosin pinnassa on se asfaltti.

Kesällä 1953 Kyllikin ruumiin löytöpaikan, suohaudan ympäristössä tehtiin metsänistutustöitä. Tänään samassa ympäristössä kasvaa humisevia honkia. En tiedä, ovatko kyseessä samat puut, mutta saattavathan nuo olla.

Kyllikki Suohaudan opastekyltti

Metsä näytteli merkittävää roolia niin Kyllikin katoamisessa, etsinnöissä kuin lopulta löytymisessäkin. Metsä näytteli merkittävää roolia niin Kyllikin katoamisessa, etsinnöissä kuin lopulta löytymisessäkin. Kyllikin aikaan metsä oli aikalaisille merkittävä luonnonvara. Siellä tehtiin töitä, kerättiin luonnon antimia, metsästettiin ja sen läpi kuljettiin.

Veikkaan, että myös 1950-luvulla metsässä kuljeskeltiin samaan tapaan kuin nykyäänkin, mielenrauhan ja rentoutumisenkin merkeissä. Ehkä joku jopa kävi ”treenaamassakin”, hiihtoa ja maastojuoksua – olihan olympialaisetkin olleet Suomessa vuonna 1952, joten voisi kuvitella, että jonkinlainen urheilukärpänen olisi saattanut täsmäiskeä sinne tänne maakuntien pirteissä.

On hämmästyttävää, kuinka vähän maasto ja ympäristö kokonaisuutena ovat muuttuneet. Vaikka ihmisellä on taipumus rakentaa ja täyttää ”tyhjää” tilaa, Kyllikin katoamisen tapahtumapaikoilla on nähtävillä vielä paljon samaa. Sen voi todeta vertaamalla karttoja vuodelta 1953 ja tänä päivänä. Tietä on vähän oikaistu, mutta vanha reitti on edelleen olemassa ja kuljettavissa.

Kartta

Kartta onkin mielenkiintoinen tutkimuksen kohde. Kartasta voi nähdä asioita, joita paikan päälläkään on toisinaan vaikea hahmottaa: etäisyyksiä, reittejä, risteyksiä, maaston rakennetta ja sitä, miten ihmiset ovat voineet liikkua – ja liikkuvat edelleenkin.

Kyllikki Saaren maisemat kartalla

Kun rikostapauksessa yhdistetään metsä ja kartta, alkaa ympäristöstä hahmottua aivan uudenlainen kokonaisuus. Vanhoissa suomalaisissa rikostapauksissa metsä ei ole vain taustamaisema. Se voi peittää, johdattaa, harhauttaa ja säilyttää jälkiä. Kartta puolestaan auttaa hahmottamaan paikkaa tavalla, johon pelkkä silmä ei aina pysty.

Metsässä kaikki näyttää helposti samalta. Kartalla maisema saa mittakaavan, suunnan ja mittasuhteet. Ja ehkä juuri siksi kartta on rikosmysteerissä niin kiinnostava aineisto. Se ei kerro, mitä tapahtui. Se auttaa kysymään, mitä olisi voinut tapahtua.

Kun rikostapausta pääsee tutkimaan itse, kartta ei enää ole pelkkä kuva tapahtumapaikasta. Se on osa aineistoa, jota pitää osata lukea. Etäisyydet, reitit ja paikat alkavat saada merkityksiä vasta, kun niitä vertaa muuhun tietoon.

Rikosmysteerin ehkä kiinnostavin hetki onkin juuri siinä, kun kartalle piirretty viiva, vanha asiakirja ja pieni yksityiskohta alkavat yhtäkkiä sopia yhteen. Silloin ei enää vain lueta siitä, mitä tapahtui. Silloin tutkitaan.

Mysteeri nimeltä Kyllikki Saari
Tutki. Yhdistä. Ratkaise. Tutustu peliin →

Mysteeri nimeltä -logo
Etusivu » Kyllikki Saaren murhan selvittämisessä mentiin metsään

Samankaltaiset artikkelit

  • |

    Mysteeri nimeltä – arvot, etiikka ja muistaminen

    Tämän projektin aikana meiltä on kysytty monenlaisia kysymyksiä siitä, miten todellisia rikoksia ja niihin liittyviä ihmisiä voidaan käsitellä pelissä. Missä kulkee tutkimisen, viihteen ja ihmisten kunnioittamisen raja? Todellisesta rikoksesta voi tehdä pelin. Mutta silloin on myös pysähdyttävä miettimään, miten todellisia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan käsitellään. Mysteeri nimeltä -kokonaisuutta rakentaessamme olemme joutuneet pohtimaan paljon sitä, missä…

  • |

    Käsialat ja rivien välit rikosarkistossa

    Kun uppoutuu 1950-luvun rikosmysteereihin, yksi asia pysäyttää meidät nykyajan ihmiset poikkeuksellisen vahvasti: käsinkirjoitetut dokumentit. Ennen sähköposteja ja pikaviestejä asiat taltioitiin paperille musteella, huolella ja ajatuksella. Tämä koski kirjeenvaihtojen ja päiväkirjamerkintöjen lisäksi myös virallisia kuulustelupöytäkirjoja. Kun true crime Suomi -genren harrastaja tai tutkintapelin pelaaja saa eteensä käsin kirjoitettuja dokumentteja — aitoja tai mahdollisia väärennöksiä — astutaan…

  • | |

    Tiimipelistä asiaa

    Pikkujoulut tai tiimin virkistysilta jälleen tulossa, mutta kaikki on jo kokeiltu… On keilattu, heitelty frisbiitä, sodittu lasersotaa ja tietty saunottu. Tai sitten on istuttu kalvosulkeisissa teoriaopinnoissa yhden jos toisenkin aiheen tiimoilla. Päivän päätteeksi kaikilla (tai ainakin useimmilla) on ollut mukavaa ja takataskussa uutta omaksuttavaa, mutta seuraavana työpäivänä arki on astunut takaisin kuvioihin. Rahaa paloi, mutta…

  • |

    Epäonnistumisesta leijonankitaan

    Eräs testipelaajani yllytti minua osallistumaan peleilläni Hämeenlinnan kaupungin elinkeinoyhtiön, Linnan Kehitys Oy:n, järjestämään Linnan Business Turnajaisten Ideasarjaan. Kyseessä on ilmainen, aivan mieletön valmennuskokonaisuus oman bisnesidean hiomiseksi timanttiseen kuntoon. Ideasarjaan kuului kaksi tiivistä valmennuspäivää täynnä ajankohtaista tietoa ja kädestä pitäen ohjausta oman idean kehittämiseksi myytäväksi tuotteeksi. Valmentajan kanssa tapasimme vielä valmennuspäivien ulkopuolella ja katsoimme pakettimme läpi…

  • |

    Näreistä vuoltua

    Kyllikki Saaren suohauta löydettiin pystyyn kuivuneen, noin metrin mittaisen suomännyn näreen ansiosta. Tulilahdella suohauta oli naamioitu ympäristöstä kaadetuilla kuusennäreillä.Molemmissa paikoissa näreet oli katkaistu jollakin teräaseella. Netin keskustelupalstoilla nämä katkaistut taimet jaksavat edelleenkin nostaa verenpainetta ja pohdintaa siitä, kenen toimesta oksat oli katkottu ja millä välineillä. Kaikkein eniten pohditaan vuolujälkiä ja mahdollista vasenkätisyyttä sekä sitä, olisiko…

  • |

    Pontikankeittäjät 

    Seurasin joku aika sitten amerikkalaista realitysarjaa nimeltä Pontikankeittäjät. Se oli varsin mielenkiintoinen ja koukuttava sarja pimeää alkoholia valmistavista lainsuojattomista, jotka kuitenkin olivat ihan tavallisia, perheellisiä ihmisiä. Alkoholi on vahvasti esillä myös trilogiassa: Kyllikki Saaren, Tulilahden ja Bodomin tapauksissa. 1950-luvulla alkoholia ei saanut kovin helposti laillisin keinoin. Alkoholiliikkeitä oli vain isommissa kaupungeissa ja niihinkin tarvittiin oma…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *