Mysteeri nimeltä – arvot, etiikka ja muistaminen
Tämän projektin aikana meiltä on kysytty monenlaisia kysymyksiä siitä, miten todellisia rikoksia ja niihin liittyviä ihmisiä voidaan käsitellä pelissä. Missä kulkee tutkimisen, viihteen ja ihmisten kunnioittamisen raja?
Todellisesta rikoksesta voi tehdä pelin. Mutta silloin on myös pysähdyttävä miettimään, miten todellisia ihmisiä ja heidän kohtaloitaan käsitellään.
Mysteeri nimeltä -kokonaisuutta rakentaessamme olemme joutuneet pohtimaan paljon sitä, missä kulkee tutkimisen, viihteen ja ihmisten kunnioittamisen välinen raja. Meille on alusta asti ollut tärkeää, ettemme tee rikoksista viihdettä niiden järkyttävyyden vuoksi tai nosta vuosikymmenten takaisia tragedioita uudelleen esille vain siksi, että ne kiinnostavat.
Kyllikki Saari oli 17-vuotias nuori nainen, jonka elämä oli vasta aukeamassa aikuisuuden kynnyksellä. Hän haaveili tulevaisuudesta, opiskeluista ja mahdollisesta muutosta Tampereelle – jonakin päivänä ehkä vielä myyjättären ammatistakin. Hänellä oli vahva usko, hyviä ystäviä, työ ja läheinen perhe. Vaikeuksiakin elämään toki kuului, mutta ennen kaikkea hänen elämänsä oli tarkoitettu jatkumaan vielä pitkään.
Kyllikki Saaren nimi on säilynyt ihmisten mielissä jo yli seitsemän vuosikymmenen ajan. Mutta mitä oikeastaan muistamme, kun muistamme Kyllikki Saaren? Useimmiten muistamme rikoksen. Murhamysteerin, joka ei koskaan saanut lopullista ratkaisua. Tutkinnan, josta on kirjoitettu ja puhuttu vuosikymmenten ajan. Mutta Kyllikki Saari oli paljon muutakin kuin rikos, jonka uhriksi hän joutui.
Kyllikin tarina ei saa unohtua.
Mysteeri nimeltä -kokonaisuuden peruskivenä on ollut alusta asti ajatus siitä, että haluamme muistaa ja välttää asioiden painumisen unholaan. Haluamme tuoda rikoshistorialliset tapahtumat ja samalla palan Suomen muuta historiaa jälleen esiin, jotta ne eivät unohtuisi. Haluamme, ettei Kyllikki jää pelkäksi rikoksen uhriksi ja ettei tapaus muutu pelkäksi vuosikymmeniä vanhaksi legendaksi, joka lopulta unohtuu, kun lehdet lakkaavat siitä kirjoittamasta.
Siitä huolimatta meille on ollut alusta asti tärkeää, ettemme näillä rikoksilla mässäile. Kyse ei ole siitä, että haluaisimme tehdä väkivallasta viihdettä tai nostaa vanhoja tragedioita uudelleen esille vain niiden järkyttävyyden vuoksi. Haluamme käsitellä tapauksia mahdollisimman asiallisesti ja kunnioittavasti – ja muistaa myös ihmiset tapausten takana.
Vaikka Kyllikin kuolemasta on yli 70 vuotta, joillakin se on edelleen osa suvun, kylän tai oman elämän historiaa. Tuo on juuri se toinen puoli, jota helposti ei tule ajatelleeksi. Me olemme tehneet tietoisia ratkaisuja siinä, mitä nimiä julkaisemme ja mitä emme. Vaikka käytämme oikeaa aineistoa, emme halua tehdä vuosikymmenten takaisesta tragediasta tämän päivän ihmisille henkilökohtaista sirkusta.
Haluamme tarkastella tapauksia kokonaisuutena ja myös vaikeita asioita niiden oikeassa yhteydessä. Jos ihmisen menneisyydellä, ihmissuhteilla tai tekemisillä on merkitystä sen kannalta, miten tapausta tutkittiin, ne kuuluvat aineistoon. Yksityiskohtien merkitystä arvioimme kuitenkin aina niiden asiayhteyden kautta: kertooko tämä jotain olennaista tapauksesta vai onko se mukana vain siksi, että se herättää kiinnostusta tai on sensaatiomainen?
Meille ratkaisevaa ei ole se, onko asia ihmisestä miellyttävä vai epämiellyttävä, vaan se, auttaako se ymmärtämään tapausta. Epäiltyjen tekemisiä pitää voida tutkia ja niistä kertoa silloin, kun sillä on merkitystä rikoksen ymmärtämisen kannalta. Samalla haluamme pitää kiinni siitä, ettei kenenkään yksityiselämästä tehdä tarpeetonta viihdettä.
Vanha rikos voi olla historiaa. Mutta ihmiset, joiden elämään se liittyi, eivät ole koskaan olleet pelkkää historiaa.
