Näreistä vuoltua
Kyllikki Saaren suohauta löydettiin pystyyn kuivuneen, noin metrin mittaisen suomännyn näreen ansiosta. Tulilahdella suohauta oli naamioitu ympäristöstä kaadetuilla kuusennäreillä.
Molemmissa paikoissa näreet oli katkaistu jollakin teräaseella. Netin keskustelupalstoilla nämä katkaistut taimet jaksavat edelleenkin nostaa verenpainetta ja pohdintaa siitä, kenen toimesta oksat oli katkottu ja millä välineillä.
Kaikkein eniten pohditaan vuolujälkiä ja mahdollista vasenkätisyyttä sekä sitä, olisiko näreet sittenkin voitu katkoa jollakin muulla välineellä kuin puukolla. Erityisesti nämä asiat vaivaavat Tulilahden naamionäreiden osalta, mutta kyllä Kyllikki Saarenkin suohaudan näreenkin vuolijan vasenkätisyys saa pohtimaan kaikenlaisia mahdollisuuksia. Voiko sama vuolujälki muodostua useammasta puukosta, vai onko jokaisella puukolla oma ”sormenjälki” tai ”DNA”? Kuinka paljon vuolujäljestä tulee täsmätä, jotta tulos on luotettava? Kuinka näreen voi katkaista sahalla, vesurilla, kirveellä ja puukolla. Näkeekö katkaisusta mitä teräasetta on käytetty ja kummalla kädellä se on tehty? Kuinka paljon voimaa on pitänyt käyttää?
1950- ja 1960-luvulla jokaisella (varsinkin maaseudulla) miehellä oli vyöllään puukko. Kyseessä ei ollut mikään miehisyyden jatke, vaan aito työkalu. Ei tarvitse miettiä kovinkaan kauas nykypäivästä, kun kaikilla oli Leathermanin monitoimityökalu taskussaan (itselläni sellainen kulkee käsilaukussa edelleenkin). Tosin puukko tuolloin trilogian tapausten aikaan oli arkisempi juttu kuin muodikas monitoimityökalu.
Puukkomerkeistä nousee esiin ruotsalainen Mora. Punainen kahva oli jo tuolloin tuttu, tosin se oli tuolloin vielä puuta toisin kuin nykypäivän Morissa se on muovia. Kyllikin aikakaudella Mora oli kallis ja arvostettu puukko. Tänä päivänä ensimmäinen kuvaava sana muovikahvaiselle Moralle ainakin itselläni on ”halpa”.
Terän sormenjälki
Kriminaaliteknisesti jokaisen vähääkään käytetyn terän jättämä vuolujälki on teoriassa uniikki. Kun puukolla vuollaan, terässä olevat mikroskooppiset lovet, hiontajäljet ja kulumat jättävät puun pintaan naarmuja ja uurteita. Se toimii kuin aseen piipun rihlat luodissa.
Mutta kuinka luotettavaa noiden jälkien tulkinta on? Tulilahden tapauksessa kriminaalilaboratorion tutkima koejälki täsmäsi rikosjälkeen vain kapealta, noin 8 millimetrin alueelta. Loppupäätelmä oli ympäripyöreä: se oli ”täysin mahdollista”, mutta ei sataprosenttisen varmaa”. Puolustus ja kriitikot heittelivätkin ilmaan kysymyksiä asiasta, jota harva tuli ajatelleeksi: voiko kokonainen saman päivän valmistuserä jättää samanlaisen jäljen esimerkiksi teroitukseen käytettyjen työstökoneiden teräasetusten vuoksi? Kulumaura kun voi veitseen syntyä teollisestikin.
Katkaisujälki puolestaan paljastaa välittömästi välineen kokeneelle silmälle. Saha jättää aina karkean pinnan ja purua, kun taas teräase leikkaa pinnan sileäksi. Mutta oliko kyseessä kevyt puukko vai raskas työkalu? Tulilahden naamiopuiden katkaisujälki oli niin suora ja järeä, että se näytti lyömäaseella — kuten vesurilla tai retkikirveellä — tehdyltä. Jotta tavallisella puukolla saisi katkaistua reilun kahden senttimetrin paksuisen tuoreen havupuun lähes poikkisuoraan, vaaditaan ranteeseen poikkeuksellista voimaa. Ennen kaikkea se vaatii sitä, että tainta on pitänyt taivuttaa samalla äärimmäisen voimakkaasti toisella kädellä, jotta jännityksessä oleva syy katkeaa yhdellä raskaalla viillolla.
Vasemmalla veisteltyä
Sitten on jäljellä vielä yksi hankala kysymys: kummalla kädellä puukkoa pideltiin? Kun ihminen katkaisee pystyssä olevan taimen tai vuolee oksaa, vuolusuunta, viillon kulma ja puun syiden repeäminen paljastavat mielenkiintoisia seikkoja. Oikeakätinen vetää terää luonnostaan eri kulmassa ja eri puolelta runkoa kuin vasenkätinen.
Sekä Isojoen että Tulilahden kohdalla asiantuntijat pohtivat vuolusuunnan viittaavan vasenkätiseen tekijään. 1950-luvun Suomessa tämä oli poikkeuksellisen vahva tuntomerkki. Tuohon aikaan vasenkätisyyttä pidettiin vielä ihmisessä olevana ”virheenä”, jota kitkettiin kouluissa ankarasti pakottamalla lapset kirjoittamaan oikealla kädellä. Vasenkätisten osuus oli siis näennäisesti pieni, ja sellainen ihminen jäi kyläyhteisössä helposti mieleen.
Kyllikki Saaren suohaudan paljastanut suomännyn näre on tänäkin päivänä esillä Vantaalla, ja Keskusrikospoliisin rikosmuseo säilyttää sitä osana historiaamme. Kyllikki Saaren tapaus on ainoa selvittämätön rikosmuseossa esillä olevista rikoksista. Rikosmuseo ei ole yleisölle avoin, mutta joskus, harvoin, siellä on avoimet ovet. Kannattaa siis seurata, josko pääsisi näkemään tuon näreen ihan oikeasti.
